keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

VALKOISET HAMPAAT

Tässä vähän makustellaan. Kananmakuinen tahna on ihan jees!

Emäntä ei oo keksiny parempaa otetta. Häirittee kun sen kädet on aina silmien eessä.

"Valkoinen koira, valkoiset hampaat" näin sano eläinlääkäri ja sano että muutaman kerran viikossa voitas hampaita harjailla.

Hampaita harjatessa lötkötettään kyljellään emännän jalkojen päällä. Ja aina se emäntä tukkii noita sormiaan mun suuhun. Eihän tää kivaa oo mutta sen verran hyvää tahnaa, että ollaan kyllä aina valmiita hampaiden pesuun.

MERILEVÄÄ HAMPAILLE

Alunperin ostin hampaiden hoitoon tuotteen PlaqueOff Animal 180g. Tuotteen sanotaan ehkäisevän hammaskiveä ja pahanhajuista hengitystä. Olen kyllä tykännyt tuotteesta. Vielä on kaksi vuotiaalla Nellilläkin ihan hyvännäköset hampaat. Tuote on valmistettu koirille ja kissoille ja on erittäin kallista.

Niinpä kuultuani pienen vinkin jostain päätin hommata hevosille valmistettua merilevää. 4 kg maksaa alle 20 euroa. Annostusohje löytyy kyljestä myös koirille. Kaadoin loput PlagueOff purkin jämät Black Horse Premium merilevän sekaan. Silmämääräisesti tuote on niin samannäköistä ettei sekaan kaadettu jauhe erottunut.

tiistai 17. maaliskuuta 2015

JÄÄLLÄ RETKELLÄ

Hei! Kaikki nauttimaan näistä upeista ilmoista! Lähdimme koko lauma Akionlahdelle retkeilemään.

Peilijää hiemen hirvitti koiria ja ne pysyivätkin lauman tuntumassa. 


torstai 12. maaliskuuta 2015

NELLI 2 VUOTTA

Hei! Mulla oli eilen synttäripäivä! Kaksi vuotias kaunotar! Teimme emännän ja Utun kanssa pitkän synttärilenkin sievässä auringonpaisteessa.