sunnuntai 28. helmikuuta 2016

GIERRAT Y-PENNUT SYNTYIVÄT

Muutaman tunnin ikäiset vauvelit syömässä.

Nellin kasvattajalta tuli tänä aamuna tämä kuva iloisten uutisten kera. Kolme neitiä ja kaksi pientä herraa on syntynyt. Sekä emä että pennut voivat hyvin.


Ensimmäisen pentueen synnyttänyt Nelli on hieman hämmentynyt tapahtuneesta. Emäntä pääsee kurkkaan pentuja kunhan Nelli on saanut levähdettyä.

torstai 25. helmikuuta 2016

PENTULOMA ALKAMASSA


Täällä sitä köllötellään. Sitten vähän levähdetään. Välistä oikaistaa kyljelleen ja taas pötkähdetään. Aamulla ei jaksais oikein vessalenkillekään lähteä.

Huomenna sitten alkas pentuloma kasvattajan luona. Taas vähän haukottaa. Täytyy jatkaa unia.


lauantai 20. helmikuuta 2016

PENTU UUTISIA

Täällä on jo tovi seurailtu raskauden merkkejä. Nelli on pyöristynyt ja enää viikon kotosalla ennen kuin lähtee pentulomalle kasvattajan luo pariksi kuukaudeksi.

Kovasti nyt on köllötelty ja otettu nokosia. Ulkonakin pitää käydä hieman tiheämpää. Saa nähdä monta pentua pieneen masuun on mahtuu.


Kohta Utu saa hetken olla ainoa koirana. Pitää totutella olemaan ihan yksin kotona. Siinä sitä on sitten ihmettelemistä uudessa roolissa talon ainoana vahtina.