torstai 24. maaliskuuta 2016

Repputaksi

Uudet valjaat saapuivat. Ovat oikein pehmoiset ja sopivat. Emännällä oli vapaa päivä, joten lähdimme yhdessä saattelemaan koululaista. Samalla harjoiteltiin vetämistä.Iso koululainen on liian raskas vedettävä pulkassa tällä säällä mutta reppu meni kyydissä. 


maanantai 21. maaliskuuta 2016

Pikkuiset kolmen viikon ikäisiä

Huikean iso muutos tapahtunut kahdessa viikossa. Pääsimme jälleen ihastelemaan pentuja. Pienillä on nyt nimet: Yupik,Yukon,Yanga,Yola ja Yoshi. (Nimet eivät ole kuvan mukaan järjestyksessä)


Nenutellaan ja ollaan ihan yhdessä mytyssä.


Hetki pieni, kamera käy...;)

Tais tulla tuhat kuvaa... Minkäs sille voi kun ollaan niin söpöjä...


tiistai 8. maaliskuuta 2016

LASTEN KANSSA LADULLA

Päästiinpä tänäänkin ladulle. Alussa olin emännän apuna mutta sitten alko lapsi väsyä kesken hiihdon. Emäntä tuli pienen pähkäilyn jälkeen siihen tulokseen että taidot ovat riittävät lapsen avustamiseen ladulla. Hyvin sujui. Emäntä hiihti edellä kannustamassa. 


maanantai 7. maaliskuuta 2016

LOMAILUA TAIVALVAARALLA

Emännän kanssa lähdettiin heti aamusta hiihtelemään ja katsastamaan laskettelualuetta.


Tultiin siihen tulokseen että päästetään isot rinteeseen. Pienemmät saivat laskea mäkeä pulkailla ja hiihtää.

Ei paljo lasten äänet hetkauta. Niin kyllä ramasee. Ansaitut päivänokoset.


sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

VALJAKKOURHEILUA

Utusta on kovaa kyytiä tulossa innokas vetokoira. Muutama pikkulenkki on käyty suksien kanssa tekemässä. Sponttaanisti ilman suurempaa harjottelua on lähetty liikkeelle. Parhaiten veto sujuu kun joku tuttu hiihtää edellä.

Nyt talvilomalla taivalvaaralla päästää joka päivä hiihtämään.


NELLIN PENNUT VIIKON VANHOJA

Nellin kasvattaja Saila lähetti kuvaterveisiä! Tänään pennut ovat viikon ikäisiä. Kaksi poikaa vasemmalla ja kolme tyttöä oikealla puolella. Nelliltä tulee hyvin maitoa ja pennut kasvavat valtavalla vaudilla.

Pidämmekin nyt vähän taukoa vierailuissa niin saa Nelli keskittyä vauvojensa hoitoon.

tiistai 1. maaliskuuta 2016

VIERAILULLA NELLIN LUONA

Emme me pienet koiran pennut, muuta kuin maitoa juomme...

ja nukuskellaan emon kainalossa


Pallona kierimme lattialla vai miten se laulu menikään?

Näissä kuvissa ollaan reippaan kahden vuorokauden ikäisiä. Painoa on tullut hyvin lisää. Mutta vielä ihan pikkuruisia ollaan Nellin emännän mielestä.