perjantai 25. joulukuuta 2015

RAUHALLISTA JOULUA!

Tässä sitä vielä joulua odotellaan! Käytiin Oulussa koirien joulukävelyllä. Olihan siellä koiria! Täällä Iissä kun ei välttämättä lenkillä tuu yhtään koiria vastaan! Joskus ehkä yks koirakko. Harvemmin sen enempää. Vaikka mekin käydään ainakin se kolme kertaa päivässä ulkoilemassa. 


Taas se emäntä tullee räpsiin kuvia kesken nokosten! Nyt kovasti jännätään, kun Nellillä alkoi juoksu. Tarkoitus oisi tästä juoksusta yrittää pentuja. Matokuuri on nyt syöty ja rokotukset on ajantasalla. Nyt laskelmoidaan vaan milloin oisi sopiva treffipäivä! =)

Kuusentunnelmaa! Vielä vietetään rauhassa joulua kotosalla. Mutta heti joulun jälkeen käydään vähän treenaamassa näyttelyyn ja tammikuussa ajellaan sitten porukalla Kajaaniin.

Edelleen ollaan oikein hyviä koirakavereita, vaikka väliin täytyy vähän kilpailla rapsutuksista ja huomiosta!

Hyvää Joulua!

torstai 22. lokakuuta 2015

KUPSON KUTSU VAELLUS


Ihanainen syysaamu mökkilaiturilla. Päästiin emännän ja isännän mukaan pohjoiseen. Muita ihmisiä ei ole lähettyvillä, joten meillä koirilla on vapaus juoksennella miten vain halutaan.

Ja tietysti sitä täältäkin löytyy luontopolku. Alussa vähän pidettii palaveria. Tarkoitus oli että ollaan koko reissu vapaana. Kun emäntä puhaltaa pilliin on kaikkien piilossa olevien tultava sitten paikalle. 

Nelli toki seurasi tiukasti kannoilla. Utu teki välillä omia pieniä spurtteja ja hävisi välillä näkökentästä, mutta tuli tietenkin sovitusti paikalle kun kuuli pillin äänen.

Ensimmäinen etappi oli Keidas. Me koirat saimme kisuta ja tutkia paikkoja kun ihmiset pitivät evästaukoa.

"Lappi mun, rakastun yhä aina uudestaan, korpimaata taivallan, pitkos puita vaellan, osa jylhää maata olla haluan." 


Keskeltä metsää löytyi erämaa sauna, jota sitten ihmiset lämmitteli. Meillä koirilla alkoi hiukan jo unettaakin. Tuli varmaan kuljettua ainakin kaks kertaa pitemmästä kuin emäntä ja isäntä.



Onnellinen mutta jo hiukan väsynyt Utu. Täällä metsässä niin omassa elementissä. Vähän on turkkiin tarttunut lehtiä, oksaa ja jäkälää. Jalatkin on värjäytyneet violetiksi ylikypsien mustikoiden särkyessä juoksun tiimellyksessä.

tiistai 13. lokakuuta 2015

SYKSYN KUULUMISIA

Kesälomat on vietetty ja nyt ollaa taas syksyssä. Tää syksy on munki elämässä vähän erilainen, ku emäntäki lähti töihin. Ihan tässä oon sitten itekki tehny pientä urasuunnitelmaa. Jos nyt ensin alottas vahtikoirana.

Emäntä totesi tuossa loppu kesästä ettei me grosspitzit pelkkiä seurakoiria olla. Ainakin pupun jäljet tuolla metässä kovasti kiinnostaa. Kuono toimii hyvin. 


Meillä on nyt sitten oikein mukavanlainen päivärytmi. Seittemältä aamulla päästää heti pitkälle pöyrälenkille. Sen jälkeen aamupala.

Tähän vahtikoiran toimenkuvaan kuuluu seurata, että koululaiset selviää kouluun. Ja puolen päivän tietämissä otan ensimmäiset koululaiset vastaan. Ne käyttääkin sitten pienen lenkin. Neljään mennessä on isäntä ja emäntäkin kotona ja vietetään iltaa ihan koko perheellä.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

VAELLUSPÄIVÄ

Tänä kesänä ilmat ovat suosineet meitä turkillisia. Niinpä ihan heinäkuusta löytyi sellainen päivä että pääsimme isännän ja emännän kanssa vaeltamaan päiväksi. Reitillä emme tavanneet muita vastaan tulijoita joten juoksimme ihan vapaana koko matkan. 

Saarisen kodan vieressä on kirkasvetinen vesistö. Olipas raitista vettä. Isäntä ja emäntä ui ja me koirat toimimme rantavahteina.

Taas sai isäntä ja emäntä ihmetellä miten tarkka kuulo meillä on. Kodan sisällä söimme eväitä niin ilmoittelivat seset kyllä ulkona liikkujat, vaikka meillä ihmisillä ei ollut tulijasta vielä aavistustakaan. 

Kun näin hyvät vahdit on, niin poikkesimme vielä Kallioselässä erämää saunassa. Hyvät löylyt on! Suosittelen!!! Vaeltakaapa Kallioselkään saunomaan. Paikasta löytyy saunan lisäksi kaivo, autiotupa ja hyvin varusteltu kota.

perjantai 10. heinäkuuta 2015

SAARISTON KOIRAT

Talonväki on selvästi lähdössä reissuun. Me nelijalkaiset emme aio jäädä matkasta. Majailemme tiiviisti pakkausten lähettyvillä. Kun tavarat siirtyivät autoon vartioimme auton seutuvilla.

Niinhän siinä sitten kävi että koko perhe lopulta pakkautui autoon. Saarellehan sitä oltiinkin matkalla ja loput matkasta täytyi mennä veneellä.

Sen verran on matkaa ja järvessä syvyyttä että pelastusliivit ja kellukkeet ovat tarpeen. Nyt sitten päästään nauttimaan hyvästä seurasta ja ulkoilmasta. Kaikki ruuatkin laitetaan nuotiolla.

Tässäpä saaren kaksi valpasta vahtia. Nyt saa vapaasti juosennella pitkin saarta ja nauttia kesälomasta.

Emännän iloksi saari näyttää olevan punkkivapaata aluetta. Yhtään punkkia ei löytynyt koirista eikä lapsista. Tosin koirilla on punkkiliuokset niskassa.

Utu näyttää viihtyvän rannan tuntumassa laavulla. Kun muut lähtevät mökkiin Utu jää vahtiin. Näyttää olevan varma siitä haluaa jäädä yöksi ulos.

Emäntä vähän illasta kuikuilee pihalle mutta koiraa ei näy. Täytyypä käydä rannassa kurkkaamassa minne koira on alkanut nukkumaan. Mitäs vielä! Nukkumassako! Eipä meidän koiranuori! Vaan näyttää pyydystävän jotakin rantaheinikossa. Saalista tuli yhden päästäisen verran! Yäks! Varmaan matokuuri uusitaan heti reissun jälkeen.

Rannan tuulia nuuhkimassa! Oi tätä kesälomaa. Isäntä oli jättänyt mulle kylmälaukkuun evästä tuohon laavulle. Eipä sitten tarvi nälissää yötä yksin viettää. Meni vähän aikaa että sain kannen auki. Hyvältä maistu! Niin hyvältä että en voinut olla syömättä koko pakettia kerralla. Saunapalvikinkku ja kesäyö!!!

Aamulla en ollut enää niin varma oliko sitä kinkkua mulle tarkotettu, mutta jäi isännälle kuitenkin juustoa vielä.

Kaikki hauskuus loppuu aikanaan. Ensi kesänä vahditaan taas saarta uudelleen. Ihania ja hauskoja muistoja jäi mukaan meille kaikille!

tiistai 30. kesäkuuta 2015

KESÄKUULUMISIA JA NÄYTTELYMENESTYSTÄ




Yks lämmin päivä on ainakin kesään mahtunut. Onneksi pihalta löytyy myös viileämpiä paikkoja.

Muuten ilmat on hyvin suosineet meitä turkillisia. Hyvin on voinut käydä juoksulenkeillä ja metsäretkillä. 

Olo on omituinen. Oon nyt ainoana koirana perheessä. Kisuamiskaveri puuttuu. Nelli lähti näyttelylomalle kasvattajan luo. Utukin pääsi muutamaksi päiväksi kaupunkilomalle kun muu perhe kävi reissussa. 

Hyvin sujui Nellin Rovaniemen reissu. AVO-ERI AVK1 SA PN3 SERT
Nyt on sitten kaksi serttiä saavutettu.

Tuomari Marjatta Pylvänäinen-Suorsa: "Hyvät mittasuhteet ja koko. Hyvä luusto. Kaunisilmeinen nartun pää. Hyvät silmät ja korvat. Tasapainoinen ylälinja. Hyvä rungon syvyys ja muoto. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Hieman kapeat takaliikkeet. Hyvä sivuaskel. Hyvä karvanlaatu.


lauantai 6. kesäkuuta 2015

UTU JA SAAGA


Utu (vasemman puoleinen)tapasi oman siskonsa pitkästä aikaa. Tässä vähän haistellaan. Upean näköinen kaksikko!
Utu ja Saaga olivat aikalailla saman korkuiset. Kuvissa äkkiseltään aika saman näköisiäkin, mutta toki oli molemmilla selvästi omanlaisia geenejäkin. Saagalla on selvästi runsaampi turkki ja hiukan leveämpi kuono kuin Utulla.

Saaga osasi hauskasti heiluttaa häntää käskystä. Pittääpä meijänki yrittää opetella semmoinen temppu.

NÄYTTELYT MUHOKSELLA




Emäntä ilmoitti molemmat sessut Muhoksen näyttelyyn. Pääsimme heti tuomarin työskentely tavoista selville; pienet koirat arvoisteltiin pöydällä. Nellin kanssa yritimme treenailla viime hetkellä pöydällä seisomista. Ei se oikein luontevasti sujunut, mutta itse tilanteessa meni onneksi kohtuu hyvin.

AVO-EH AVK1
Tuomari Schäfer Guido:" 2 years 2 months old. Square body. Strong bones. Feminine head. Missing P1 and P2 on both sides in upper ien. Good neck. Straight topline. High tailset. Medium angulations. Parallel movement. Good coat condition and colour. Nicely presented."

NUO-ERI NUK-1 SA PN1 SERT ROP 
Tuomari Schäfer Guido:"1 Year 7 months. Excellent type. Square body. Feminine head. Good topline and tailset. Medium angulation. Parallel movement. Good coat condition."

Nyt on Utulla kaksi serttiä, joten odottelemme kahden vuoden ikää. Sen jälkeen on mahdollista tavoitella kolmatta sertiä ja tulla Suomen muotovalioksi. Toki jatkamme treenaamista mätsäreissä ja näyttely harjoituksissa.

tiistai 26. toukokuuta 2015

HIPPU

Eilen lauma kasvoi yhdellä pienellä otuksella. Lasten iloksi saamme seurata myös venäjänkääpiöhamsterin kasvua ja elämää. Me koirulaiset emme ole osoittaneet vielä kiinnostusta pikku HIPPUA kohtaan, mikä on emännän mielestä vain hyvä. Pikkuinen on syntynyt 9.4. eli on kohta pari kuukautta vanha. 

lauantai 23. toukokuuta 2015

NÄYTTELYT HYRYNSALMELLA UKKOHALLASSA 23.5.

Kisamatka takana ja tässä poseeraus vielä kotijoukoille myrkyisän tuulisessa säässä.

Tuomari Viva Maria Soleckyj-Szpunar, Puola: " Fantastic condition. Beautiful head. Lovely musculature. Excellent topline. Back is straight. Carpus is strong. Excellent construction of legs, they are parallel is action. Beautiful coat."

AVO ERI AVK1 SA PN2 VARASERT

perjantai 15. toukokuuta 2015

LENKKEILYÄ


Löydettiin hyvä lenkin kiertävä metsäautotie täältä Iistä. Ei kaukana, mutta kuitenkaan asutusta ja ihmisiä ei oo ihan vieressä.
Mukavaa että saadaan nyt uusia lenkkeily maastoja käyttöön.

Me juostiinkin koko lenkki ihan irti pikku ihmisten ja isännän ja emännän kanssa. Pitihän se huolehtia, että lauma pysyy koossa.

On meistä ihanat kaverukset kasvaneet. Hyvin tullaan juttuun. yhessä lenkkeillään ja levähettään. Välillä leikitään ja välillä vähän kinastellaan.


Utun hymy!

torstai 30. huhtikuuta 2015

KEVÄÄN RIEMUJA JA PUNKIT SYYNISSÄ

Hei! Tuukko haravoimaan? Pihalla on taas mukava yhdessä kisailla. Tullee niitä kuoppiakin emännän iloksi välillä vähän kaiveltua.

Välillä voi pysähtyä nautistelemaan luista ja ihan vain tarkkailemaan. Tuliskohan koululaiset kohta kotiin.


Tänään lähdimme aamulenkille Illinsaareen. Lunta oli vielä jonkin verran. Se ei meidän menoa haitannut. Emäntä vähän liukasteli perässä. Se kovasti yrittää pienentyä, joten me sessut olemme yrittäneet olla kovasti tukena ja käyttää sitä paljon lenkillä.

Harmikseen emäntä tulomatkalla totesi, että nyt jo ensimmäiset punkit ovat liikkeellä! Utun turkissa käveli yks ja tarkemman tarkastelun jälkeen onneksi ainoa. Hyvä tuuri, että huomattiin heti. Eikä punkki ehtinyt iholle asti. Eipä ois osannu vielä punkkeja odottaa!


keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

VALKOISET HAMPAAT

Tässä vähän makustellaan. Kananmakuinen tahna on ihan jees!

Emäntä ei oo keksiny parempaa otetta. Häirittee kun sen kädet on aina silmien eessä.

"Valkoinen koira, valkoiset hampaat" näin sano eläinlääkäri ja sano että muutaman kerran viikossa voitas hampaita harjailla.

Hampaita harjatessa lötkötettään kyljellään emännän jalkojen päällä. Ja aina se emäntä tukkii noita sormiaan mun suuhun. Eihän tää kivaa oo mutta sen verran hyvää tahnaa, että ollaan kyllä aina valmiita hampaiden pesuun.

MERILEVÄÄ HAMPAILLE

Alunperin ostin hampaiden hoitoon tuotteen PlaqueOff Animal 180g. Tuotteen sanotaan ehkäisevän hammaskiveä ja pahanhajuista hengitystä. Olen kyllä tykännyt tuotteesta. Vielä on kaksi vuotiaalla Nellilläkin ihan hyvännäköset hampaat. Tuote on valmistettu koirille ja kissoille ja on erittäin kallista.

Niinpä kuultuani pienen vinkin jostain päätin hommata hevosille valmistettua merilevää. 4 kg maksaa alle 20 euroa. Annostusohje löytyy kyljestä myös koirille. Kaadoin loput PlagueOff purkin jämät Black Horse Premium merilevän sekaan. Silmämääräisesti tuote on niin samannäköistä ettei sekaan kaadettu jauhe erottunut.

tiistai 17. maaliskuuta 2015

JÄÄLLÄ RETKELLÄ

Hei! Kaikki nauttimaan näistä upeista ilmoista! Lähdimme koko lauma Akionlahdelle retkeilemään.

Peilijää hiemen hirvitti koiria ja ne pysyivätkin lauman tuntumassa.